Pyöräilykausi alkoi jo aikaa sitten ja olen jo pari viikkoa tuskaisesti etsinyt kadonnutta, sitä ainokaista, pyöräni avainta. Joka ikinen laukku, takin tasku, laatikko ja kaikki muut kuviteltavissa olevat paikat on käännetty ympäri näissä etsinnöissä.
Tänään sitten päätin tehdä sen vihoviimeisen ratsian, jonka lopputuloksena sitten olisi iloisesti auki loksahtava pyörän lukko tai ei niin iloinen yhteenotto lukon kanssa, arsenaalina kaikki vandalismiin sopivat työkalut...
Noh, ei tuottanut tulosta tämäkään etsintä ja jo mielessäni (ja vähän ääneenkin) kiroten valmistauduin tulevaan tehtävään, niin kappas vaan, kohta pikku Noah poika hipsutelee iloisesti luokseni, polkupyöräni avain suussaan!!
Aika veijari tämä Noah poika, jostain se oli avaimen kaivanut, arvoitus mistä, tuumasi varmaan että pakko puuttua peliin, eihän tuosta mamman touhuista mitään tule;-). Voin kertoa että palkkio oli herkullinen, eikös pojan hymykin jo sen kerro;-))
Noah found my lost bikekey;-)
